Oivan Ihmemaassa on Suomen lasimuseon julkaisema uusi teos, joka kertoo Oiva Toikasta (1931-2019), yhdestä maamme merkittävimmistä lasitaiteilijoista.
Lasin nimi on Iris. Arvolasista on kysymys.
Lue lisää →
Tämä on oivallinen tieto, kiitos!
Lue lisää →
Vielä yksi pieni lisäys puoleltani Ole Hyvä -astioihin. Ne tulivat Iittalan katalogeihin vuonna 1937 - näin saadaan yksi tuotantovuosi... Lue lisää →
Kiitokset lisätiedosta!
Lue lisää →
Voi olla Humppilaa, Helanderin veljesten, Gynnel Nymanin lasinpuhaltajien käsistä. Tässä pinkki versio;
https://www.designlasi.com/... Lue lisää →
Ole hyvä -lautaset ja kulhot tulevat ensi kerran Iittalan puristelasikuvastoon vuonna 1938 ja suunnittelija on mitä ilmeisimmin Erkki... Lue lisää →
Ole-hyvä -mallista. Arvelisin, että se on ollut normaalituotannossa ja vapaasti jostakin ostettavissa, koska tuo teksti näkyy sekä... Lue lisää →
Mainiota, kiitos tiedosta!
Ihanko ollut normaalituotannossa tuon tekstin kanssa?
Lue lisää →
- 1 / 3
- seuraava ›
Ajattelin vielä kokeilla, josko joku sattuisi jotakin näistä tunnistamaan tai arvelemaan alkuperää...
Tuon kannun alaosa ja otin ovat aika identtiset Tamara Aladinin suunnitteleman kannun kanssa. Tosin en ole ikinä nähnyt ko kannua hiontakuviolla, joten tämä on vain villi veikkaus.
Kiitos kuitenkin veikkauksesta:). Täytyypä perehtyä Aladinin kannuihin...
Viilikulhojesi alkuperää alkuperää on kuvan perusteella mahdoton edes arvailla. Kulhoja ovat valmistaneet jo 1800-luvulta jokseenkin kaikki kotimaiset lasitehtaat ja valmistus on jatkunut pitkälle 1900-luvun puolelle. Esineitten tunnistaminen luotettavasti on mahdollista vain, jos esineen pohjassa on lasimassassa koholeima, joka kertoo tehtaan. Merkintätapaa on käytetty.
Henkilökohtaisesti kulhoa tarkasteleva asiantuntija voisi lasimassasta arvailla vanhan esineen ikää ja mahdollisesti mittojen perusteella sulkea pois jonkun valmistajan.
Kirkas ja kaiverrettu kaatimesi muistuttaa kovasti myöskin OY Kumelan valmistamaa kaadinta, jota olen nähnyt värillisenä ja ilman koristehiontaa. Muistaakseni Kumelan kannun (mehukannu?) tilavuudeksi on ilmoitettu 1,2 litraa.
Kiitos! Viilikulhojen pohjassa ei ole leimaa, mutta hyvä tietää, että niitä on ollut monella valmistuksessa ja pitkään.
Mittailin tuon kannun, se on 1,2 l tuohon nokan alareunaan asti.
Vaikka kannu ja jalallinen vati ovat suurinpiirtein samalla tavalla hiottu, niin lasi on aivan erilaista; kannussa ohutta ja vähän epätasaista ja vadissa todella paksua (noin 0,5 cm paksuista) ja tasaista.
Vielä viilikulhoista ja muistakin aiheista.
Viilikulho, viilivati, viilikehlo, viilikuppi, viilipunkka jne. Hyvällä esineellä on paljon nimiä.
Kulhoja on valmistettu melkein kaikissa väreissä, mutta värittömän lisäksi yleensä on käytetty vaaleita, kevyitä sävyjä sinisestä, vihreästä ja ruskeasta, mutta myös tummia on tavattu. Koot vaihtelevat. Todella vanhoissa kulhoissa on usein pohjassa punttelin jälki näkyvissä.
Kuten jo sanottu, Suomessa ja monessa muussakin maassa koko 1800-luku oli tämän tarpeellisen käyttöesineen valmistusaikaa, mutta muistaakseni vielä Tapio Wirkkalankin tuotannosta löytyy viilikulho.
Katselin Kumelan kuvastoa vuodelta 1969 ja sen mukaan tuota puhuttua kaadinta on valmistettu myös kirkkaana. Tuo koristekuvio ei ole Kumelan tutuimpia, mutta mielestäni tuokin bumeranginmuotoisesti kääntyvä lehtikuvio löytyy. Jos kaadin on Kumelan, niin sieltä voisi olla myös jalallinen maljasi, jonka koristelu on kai kaatimen kanssa sama.
Jalattoman maljan koristelussa on kai tähkäaihe, jota löytyy ainakin Karhulan, Iittalan ja Nuutajärven vanhoista tai vanhahkoista esineistä.
Noilta pohjilta itse hakisin varmennusta.
Kun vastaisuudessa kuvaat kirkkaan ja pyöreän esineen hionta- tai kaiverruskuvioita, kannattaa kokeilla mustaa tai tummaa taustaa. Noitten onnistunut kuvaus on aika haasteellista.
Mielenkiintoista tuo, että noin moni eri tehdas on käyttänyt tähkäaihetta, siitä on tosiaan kyse.